Alternative Matter

Antimatter on viimeisimpiä bändejä, jotka ovat sukeltaneet meikäläisen ihon alle oikein kunnolla. Tiesin Mick Mossin ja Duncan Pattersonin perustaman duon toki hyväksi komboksi jo ensilevy Saviourin ja Lights Out -kakkoslätyn perusteella, mutta vasta Pattersonin viimeiseksi levyksi bändissä jäänyt, instrumentaatioltaan akustisempi ja sovituksiltaan karsitumpi Planetary Confiment ja Mossin yksin säveltämä Leaving Eden toivat bändin todella lähelle. Lopullisen läpilyönnin yhtye teki sydämeeni viimevuotisilla Suomen-keikoillaan, joilla myös Patterson oli mukana. Kappaleiden tunnelataus ja henkilökohtaisuus sekä vereslihalla vedetty tulkinta saavat vielä vuosi keikkojen jälkeenkin ihon kananlihalle.

Alternative Matterilla pääosassa itselleni ovatkin kappaleiden akustiset versiot, jotka muistuttavat paljolti liveversioita. Toki levyltä löytyy myös paljon muuta mielenkiintoista. On elektrompaa sovitusta, orkestraalisempaa meininkiä, harvinaisuuksia ja ties mitä. Etenkin kolmen cd:n ja yhden dvd:n pakettina julkaistava artbook-versio alkaa olla jo varsin definitiivinen Antimatter-julkaisu (tässä arvostelussa käsittelyssä on kahden cd:n normaaliversio). Ennen kaikkea Alternative Matter osoittaa, kuinka monipuolinen ja laadukas bändin diskografia on.

Kokoelman avaa ehkä oudosti lainakappale, Dead Can Dancen Black Sun. Versio on komea ja viittaa jossain määrin Pattersonin Íon-projektin maalauksellisempiin äänimaisemiin - miksei myös varhaisen Antimatter ambient-viboihin. Toinen levyn varsinaisista lainoista on Troublen Mr White, joka näin liveversiona toimiikin huomattavasti Planetary Confinementin albumiversiota paremmin. Antimatterin keikkasetissäkin keskeisiin biiseihin kuuluva, Pattersonin alun perin Anathemalle säveltämä Lost Control on sekin sisällytetty tälle kokoelmalle. Versio on valitettavasti lähinnä keskinkertainen, sillä etenkin aidon pianon puute on anteeksiantamaton virhe. Myös alun perin viululle ja akustiselle kitaralle kirjoitetut melodiat korvaava syntikkajousisoundi tekee biisistä puolihuolimattoman kuuloisen.

Levyn remixeistä onnistuneimpia on Expire (Atrabilis Sunrise Remix), jossa on pystytty säilyttämään alkuperäisen sävellyksen lopullisuuden tunne. Samaisesta biisistä tehdystä Lackluster Remixistä tämä vastaavasti puuttuu ja vedosta tulee yksi levyn turhimmista. Duncan Pattersonin käsittelemä Terminal on pääosin elektronisesta soitinnuksestaan huolimatta kaunis ja rauhallinen, levollinen versio. Hieman Portisheadin Machine Gunia muistuttava God Is Coming -remix on yhtä lailla onnistunut, vaikkakin kaikkea muuta kuin levollinen. Remixeistä varovaisin on epäilemättä Landlocked, jossa ei pystytä tuomaan kappaleeseen käytännössä mitään uutta.

Eniten Alternative Matterilta löytyy siis varsin rauhallisia akustisia versioita. Näistä mielenkiintoisimpia ovat bändin kahdelta ensimmäiseltä levyltä napatut biisit, joiden originaaliversiot olivat huomattavasti sähköisempiä. Lisäksi osassa alkuperäisistä oli framilla vielä naislaulu, mutta nyt Mick Mossin syvä ääni pääsee itseoikeutetusti tulkitsemaan Flowersin (New Version) kaltaisia Antimatter-klassikoita nostaen sävellykset vielä toiseen potenssiin. Flowersin varsinaisen akustisen version laulaa tosin Danny Cavanagh. Musiikillisesti kenties vielä hitusen sydäntäsärkevämpi versio kärsii kuitenkin Cavanaghin Mossiin verrattuna varovaisesta ja ohuesta laulusta. Toinen Antimatter-debyytiltä napattu kultakimpale on Over Your Shoulder, josta kuullaan mielestäni jo Saviourin Prophecy-painoksella (2002) saatavilla ollut versio. Tämän kuulee nimenomaan siitä, että vielä kahdeksan vuotta sitten Mossin laulu ei ollut lähelläkään sitä tasoa kuin nykyään. Lisäksi biisin tempo on vähän liian kireä, eikä se anna sävellyksen hengittää optimaalisella tavalla. Lights Outilta vedetyt The Art of a Soft Landing, Everything You Know Is Wrong ja In Stone osoittavat osaltaan myös, että useimmat Antimatter-biisit yksinkertaisesti kuuluu esittää akustisesti.

Yllä mainittujen kappaleiden lisäksi kokoelmalla kuullaan nippu demoja, jotka jäävät kuitenkin rehellisesti sanottuna pelkiksi kuriositeeteiksi. Planetary Confinement -levyn Epitaphista kuullaan sen sijaan kaksi mielenkiintoista varianttia. New Version keinahtelee kevyine rumpubiitteineen aluksi vähän kuin Cinematic Orchestra ennen kuin antautuu hieman tavanomaisempaan loppukliimaksiin. Orchestral Mix on reilusti lähempänä kappaleen alkuperäisversiota, joka ei ehkä kuitenkaan kuulu bändin parhaisiin sävellyksiin. Kun vielä todetaan, että levyltä löytyvä otos A Portrait of the Young Man as an Artistista on lähinnä rumpukompin verran tanakampi tai oikeastaan tasapaksumpi veto, on tämä reilusti yli puolitoistatuntinen kokoelma käsitelty. Muutaman pintapuoliseksi jäävän versioinnin vastapainoksi tuplalevyltä löytyy kasapäin upeaa musiikkia – ja mikä näin vanhan fanin kannalta tärkeintä, kokoelma tarjoaa uutta näkökulmaa moneen jo läheiseksi muodostuneeseen kappaleeseen.

25.11.2010, Antti Korpinen