Kontula Electronic Blog: Esa Ruoho alias Lackluster – demoskenestä äänisfääreihin

Esa Ruoho on Lassi Nikon aka. Brothomstatesin ohella keskeisimpiä kotimaisia nimiä, jotka
nousivat milleniumin tienoon niin sanotun demoskenen piiristä myös kansainväliseen tietoisuuteen. Ruoho on tuottanut ja remiksannut yli kaksi vuosikymmentä, ja tunnetaan parhaiten omalla nimellään sekä Lacklusterina julkaistusta tuotannosta. Kontula Electronicssa Ruoho on esiintynyt vuonna 2016 Lacklusterina sekä yhdessä Avaruusromua-ohjelman Jukka Mikkolan kanssa vuonna 2017. Ruoho esiintyy Lacklusterina myös Kontula Electronicin warmup partyssa Kalasataman vapaakaupungissa 4.5.

Kontulalla on aina ollut massiivinen vaikutus Ruohon elämään ja tuotantoon. Ensimmäiset
kappaleet Ruoho on säveltänyt 90-luvun alussa Kontulassa. Kaikki materiaali, josta hänet parhaiten tunnetaan, on sävelletty ja tuotettu samassa asunnossa. ”Oikeastaan kaikki levyt noin 2003–2005 asti sisältävät pelkästään Kontulassa nauhoitettua materiaalia. Yks mun kokoelmabiisi, jonka nimi on KontulaLibraryTrak koostuu pelkästään sampleista, jotka olen kasannut lainaamalla levypinkkoja kirjastosta, kuuntelemalla ääniä ja punomalla ne kokoon. Se julkaistiin vähän harvinaisemmalla kokoelmalla, myöhemmin oon julkaissut sen bandcampissa. Oikeastaan kaikki Lackluster matsku on tehty Kontulassa. Ihan häviävän pieni osa sitten muualla, kuten vaikka Dublinissa tai Kanadassa.”

Kontulaan Ruoho muutti vuonna 1988. Miten varhaisteini löytää Kontulasta elektronisen musiikin aikana ennen internettiä? ”Kirjastosta. Ja demoista, C-64:lla ja Amigalla, myöhemmin PC:llä. Ensimmäiset Sound Tracker -ohjelmalla tehtyihin kappaleisiin törmäsin n. 87-88. Kaikki pelimusiikki C-64:lla ja Amigalla oli jo silloin sitä aluetta millä elin ja mitä hengitin.
Musiikintunnilla levyraadissa oli hiukan suuri kontrasti, kun kuulin mitä muut luokkalaiset
kuuntelivat vs. mitä itse toin, esimerkiksi C64-peli Mutantsin alkuteeman kasetille nauhoitettuna. Kun etsin Synthesizer Greatest -tyylistä matskua kirjastosta, niin tuli nopeasti vastaan Kitaro, Vangelis ja Tangerine Dream - ja tietenkin Jarre. Tässä oikeastaan kirjaston asiakaspalvelun osaaminen oli avainosassa, myös sukulaiset.” Ruoho kertoo, että hänellä oli tapana mennä muun muassa Itäkeskuksen kirjastoon, valita levyjä ja lainata korvalaput. ” Kirjaston työntekijä laittoi aina pyydettäessä pinkasta seuraavan levyn kuunteluun, istuit tuolille ja kuulit levyn kokonaisuutena, mahtava juttu. Oli vaihe, että pystyit tilaamaan levyjä sinne ilmaiseksi. Mulle suositeltiin kaikkea ja mä tilasin niitä ihan hirveästi. Tää oli aikaa, että piti kirjoittaa vielä niitä tilauslappuja ja levyt tulivat ties missä kunnossa paikalle. Kitarot oli aika huonossa kunnossa, muut paljon paremmassa - miksiköhän?” Keskeiseksi vaikutteeksi Ruoho listaa myös Jukka Mikkolan toimittaman, kulttimaineessakin olevan Avaruusromua-ohjelman Yleltä. ”Kuuntelin kaikkea mitä nyt Radio Mafialla soi. Dancemob, Tapani Ripatin show tai juurikin Avaruusromua. Sukulaiset lainasivat mulle myös kasetteja ja cd-levyjä, mutta erityisesti kirjasto vaikutti valikoimallaan paljon.” Elektronisen musiikin vääntämisen Ruoho aloitti vuonna vuosien 1994–1995 välillä. Ruoho oli jo varhain mukana osana niin sanottua demoskeneä, jota ei voi kuvailla ainoastaan elektroniseen musiikkiin keskittyneeksi alakulttuuriksi. Demoskene oli pikemminkin varhaisen internetin aikana moniin erilaisiin tietokonekulttuurin ilmiöihin keskittynyt virtuaalisen kulttuurin kansainvälinen yhteisönsä, jolle tyypillistä oli ohjelmoida erilaisia esittelyohjelmia, demoja. Demojen keskeinen piirre olivat myös näyttävä grafiikka sekä eritoten parhaimmillaan uraauurtava ja kokeileva musiikki. Jotta voi yrittää selventää järkevästi tämän musiikin tuottamiseen liittyviä vaiheita lienee paras avata muutama käsite. Purkki on ensinnäkin puhekielen ilmaisu Bulletin Board Systemille (BBS). Purkit olivat lankapuhelinverkkoon kytkettyjä tietokoneita, jotka tarjosivat ennen internetin suosion kasvua mahdollisuuden ajatusten ja tiedostojen vaihtoon ja ne toimivat niin sanotun ”kahden linjan” periaatteella. Nämä, ja kirjeet (mailswappaus) mahdollistivat varhaisen demoskenen yhteydenpidon. Demojen musiikki tuotettiin useimmiten niin sanotuilla trackereilla, jotka olivat moniraitasekvenssereitä, jotka mahdollistivat samplejen käytön. Kun yksittäisellä tracker-ohjelmalla tallensi kappaleen, niin tallennuksen tiedostomuoto saattoi olla .mod, .s3m, .xm
tai .it... .MOD oli kuitenkin ensin - tämän takia myös muita tracker-kappaleita nimitettiin modeiksi. Erona esimerkiksi midi-musiikkiin, trackereiden vallankumouksellisuus perustui samplejen käytön ja koko paketin tallentamisen mahdollisuuteen.
Ruoho itse tuotti ensimmäiset kuusi, seitsemän vuotta kaikilla mahdollisilla softilla.

”Joskus 1997–1999 se mitä tein, rupesi kiinnostamaan muita. Kaikki tämä alkupään materiaali tehtiin kotikoneella Kontulassa.” Demoskene nousi tietoisuuteen myös pelimusiikkien tuottamisen kautta. Demoskenen ja pelimusan välisen yhteyden Ruoho näkee läheisenä. ” Siinä oli täydellinen cross over -meno. Pelimusaa tehtiin joillakin platformeilla trackereilla. Ne träkkerimuusikot, ei siis välttämättä vielä pelimuusikot, joiden musaa mä kuuntelin, saattoivat saada komission tehdä musaa peleihin - osa demoskene-ryhmistä perusti omia peliyhtiöitään ja tuotti pelejä alusta loppuun asti.

Samat tyypit, jotka teki demoihin modeja, teki myös peleihin modeja. Näitäkin kappaleita sitten eristettiin peleistä irti eli ripattiin, jotta ihmiset joilla ei ollut niitä pelejä pääsivät myös kuuntelemaan näitä taustamusia. Mä itse keskityin melkein pelkästään modien keräämiseen, joita arkistoin omaan purkkiini. Yritin hankkia kaiken mahdollisen, mitä tietyt tyypit tekivät.” Ruoho kertoo, että musan tuottaminen peleihin poikkesi demotuotannosta hiukan. Joissakin tapauksissa, esimerkiksi Amigalla, piti jättää yksi äänikanava neljästä vapaaksi, mistä sitten soitettiin ääniefektit.

”Sen piti olla vähän minimalisempaa matskua sitten, tosin riippuen vähän kuka oli puikoissa siellä.”

Moni trackereilla aloittaneista tuottajista päätyi jopa pelaamaan omalla laillaan koko musiikkibisneksen läpi. Niinkin erilaiset artistit kuin Venetian Snares, Infected Mushroom ja Deadmau5 ovat kaikki aloittaneet tuottamisen tracker-ohjelmilla.
Ruohon oma materiaali löi läpi niin sanotun IDM:n kulta-aikana. IDM:n eli “intelligent dance music” syntyi pääosin brittiläisen musiikkimedian keksimänä nimenä ja moni IDM:ää tuottanut artisti ei koskaan edes tiennyt tuottavansa IDM:ää. Kuka nyt haluaisi väittää silmät sinisenä tekevänsä “älykästä tanssimusiikkia”, älykästä verrattuna mihin? Rephlex -levy-yhtiön lanseeraama Braindance oli esimerkiksi Ruohon mukaan paljon parempi termi kuvaamaan tätä tyyliä. Kuitenkin tälle aikakaudelle hyvin tyypillistä olivat breakbeat-tyyliset taustat sekä samplekokeilut, joille Aphex Twin ja Autechre antoivat vahvan, jopa lähtemättömän vaikutteen. Ruoho itse osti jo vuonna 1993 ensimmäisen Aphex-julkaisunsa, On EP:n. ”Aphex Twinin levyjä ostellessani ymmärsin, että kuuntelemani modit olivat samplanneet hänen ääniään ja sikäli äänimaailma oli hyvin tuttu. Jotkut olivat samplanneet sitä matskua jo 92-93 omiin modeihinsa. Noin 94-98 kaikki räjähti käsiin demoskenessä sen puolen, että melkein kaikki muusikot olivat kuunnelleet Aphex Twiniä ja Warp Recordsin muita artisteja. Trackerit, joista sai yli 16 tai 32 kanavaa ulos kerralla, ja kooltaan ja pituudeltaan pidemmät samplet, mahdollistivat ihmisten lähdön samplaamaan pitkiä ääniä, efektejä ja muuta samplekikkailua. Ja trackereilla rupesi saamaan vakavasti otettavaa kokeellista musiikkia ulos. Tietenkin aiemminkin se kaikki onnistui, mutta nyt paljon helpommin ja nopeammin.”
Samaan aikaan myös etenkin brittiläinen elektorininen musiikki kasvatti hitaasti suosiotaan yleisesti maailmalla, joka lisäsi kiinnostusta myös tracker-musiikkia kohtaan.”Oli sellainen vaihe, että kaikki jotka tiesi, kävi läpi kaikki Autechret, Orbitalit, Aphexit, The Orbit, Squarepusherit. Ja niistä tuli hiljalleen suositumpia, samaan aikaan kun demoskene otti niistä todella paljon vaikutteita. Tietyillä artisteilla, kuten Brothomstatesilla oli esimerkiksi suuri vaikutus muuhun demoskeneen.
Kuunneltiin samaa ja samanlaista musiikkia, hän eräällä tavalla filtteröi koko Warp Recordsin tuotannon, laittoi täysin oman leimansa soundiin, ja vaikutti sitä kautta demoskenen äänimaailmoihin. Kun mä rupesin keräämään moduleita päivittäin ja seuramaan skenepurkkeja, niin mä törmäsin jo sellaisiin tyyppeihin kuin Tommi Mäkilä, TJM, joka oli samplannut Aphexiä vinyyliltä ja tehnyt omia Aphexia tai C-Tankia samplaavia träkkejä. Äänet olivat tuttuja, originaattorin tekemät biisit todella tiukkoja, vainoharhaisia, aggressiivisia tai rauhallisia - joten tietenkin Aphex Twin jätti pyyhkiytymättömän vaikutuksen minuun aika nopeasti.”

Lacklusteria julkaistiin alkuun nettillabelilla, jonka nimi oli Monotonik. ”Ne julkaisi moduleita ja mp3:a. Se oli Briteistä ponnahtanut nettilabeli. Mä otin jotain modeja ja tein sellaisen julkaisun kuin CDR#1, jota lähetin pariin paikkaan. Siinä vaiheessa oli pienet piirit, mutta jotkut niistä on nykyäänkin tunnettuja. Kuten vaikka Lucine ICL, joka julkaisee Ghostly Internationalilla, aloitteli niihin aikoihin. Joskus 1999 moni rupesi julkaisemaan cdr:ä ja oli nostetta. Oli pieniä omakustanne- lehtiä, jotka arvosteli niitä ja oli kiinnostuneita ja tän kaltaista soundia julkasevia ja promoavia radioasemia esimerkiksi Kanadassa ja Jenkeissä. Silloin oli helppoa olla ensimmäisten joukossa, ennen kuin kaikki muutkin hyppäsivät samaan veneeseen.” Alkuperäistä CDR#1:stä Ruoho poltti itse asiassa vain viisi kappaletta. Jatko-osan, CDR#2:n julkaisua helpotti Monotonik lähettämällä rahaa polttavaan cd-asemaan ja tarpeeksi valuuttaa 100 CD-r:n ostamista varten. ”Ne halusi tehdä siitä 100 kappaleen rajoitetun julkaisun, vaikka ei mikään varsinainen labeli ollutkaan. Ja samoihin aikoihin Clair Poulton otti yhteyttä.” Myöhemmin Ruoho tajusi Clair Poultonin yhteydet myös hänen omiin musiikillisiin vaikutteisiinsa.”En tajunnut eka, että kyseessä tosiaan on tämä Clair Poulton, joka oli perustamassa Clear Recordsia [yhdessä Hal Udellin kanssa] ja julkaissut muun muassa Metamaticsia, U-Ziqqia ja Plaidia. Tai, että kyseessä olisi juuri se Clair, joka oli ennen Clearin perustamista töissä Rephlexillä.”

Lacklusterin ensimmäinen vinyylillä julkaistu raita oli Starcell UK, joka julkaistiin Poultonin levymerkin deFocusin ensimmäisellä kokoelmalla Do you See? (FOC349 12 ”). Poulton ei Ruohon mukaan ollut välttämättä teknisesti mikään maailman orientoitunein tyyppi, mutta kuvailee häntä ”muuten kultakorvaksi”: ”Clairia ei kiinnostanut ollenkaan tracker-musiikin eräänlainen stigma (“oi! Eikö sulla o varaa laitteisiin?”), vaan hän kuunteli musiikkia musiikkina. Jos se kuulosti hyvältä ja oli tehty Buzz Trackerilla tai ImpulseTrackerilla, ei se Clairia kiinnostanut. Jos se kuulosti hyvältä, se oli hyvää musiikkia.” Ruoholle itselleen todellinen yllätys oli kuitenkin yleisön reagointi. ”Mä en oikein ymmärtänyt sitä kuviota. Toisin kuin muut kuuntelijat, jotka kuuntelee musaa musana, mä taas kuuntelin sitä edelleen vähän niin kuin trackeri-musana. Sen kokoelman neljä muuta biisiä oli musta niin sanostusti ihan oikeata musiikkia, joka oli vähän shokeeraavaa. Ymmärsin, että nää kuuntelee tätä trackeri-musaa, missä joku sample looppaa tällä tavalla. Tai koko biisi on tietyn kokoinen, mitä on miettinyt tosi teknisesti, mutta että jotkut kuuntelivat sitä ihan oikeana musiikkina. Että se oli samanarvoista niille kuin hienoilla laitteilla tehty musiikki.” Nykyään Ruoho ei näe eroa musiikkiteknologian käytön suhteen tietokoneohjelmiston tai oikeiden laitteiden, samplereiden ja muiden välillä. ”Silloin se oli kulttuurishokki. Ja se mihin se eka biisi vinyylin ekana kokoelmabiisinä johti oli, että moni kommentoi sitä, että tää eka träkki on tosi hyvä – milloin tulee albumi?” Ruohon aikaisemmin muun muassa cd-r -levyillä julkaistusta materiaalista kasattiin kokoon deFocusin julkaisema Container (2000). ”Se on varmaan se mun tunnetuin julkaisu. Oon lähiaikoina vasta tajunnut, että ei se mun suosituin biisi ole Starcell UK, vaan Thor’s Magic Bathtub, jota jengi jaksaa edelleenkin kuunnella.”

Ruohon elämässä on moni ympyrä sulkeutunut hänen tuotantonsa, merkityksellisten paikkojen sekä vaikutteiden välillä muutenkin. ”Jos mä kävin 90-luvun puolivälissä kirjastossa kuuntelemassa musiikkia ja kuuntelin Avaruusromua fanaattisesti, niin mä oon tehnyt Avaruusromua spessun sekä soittanut soolona tai Heikki Lindgrenin kanssa HLER-nimellä monissa kirjastoissa ja myös toisen speciaalin Avaruusromulle. Heikki on tehnyt duunia, että kirjastoissa voisi tehdä ambient- ja dronekeikkoja, mikä on tosi makeeta. Että pääsee 25 vuoden jälkeen soittaa siellä, josta ammensi korviinsa ne kaikki kiinnostavimmat synamatskut.” Ruoholla ja Lindgrenillä on kirjastojen suhteen kunnianhimoisiakin suunnitelmia. ”Meitä haastateltiin Sähkötyyny-showssa, jossa mainitiin, että meillä on tänä vuonna projekti, jossa olisi tarkoitus päästä soittaa kolme tuntia yhdeksässä eri kirjastoissa. Meillä on kolme Espoon kirjastoa (Entresse, Sello, Iso-Omena) ja yksi Vantaalla (Tikkurila) jo sovittuna, mennään soittamaan jokaiseen improvisoitua ambient/drone -musiikkia HLER-projektilla. Saa nähdä onnistutaanko me järjestämään viisi muuta kirjastoa, mutta tarkoitus oli tosiaan saada kolme Espoosta, kolme Vantaalta ja kolme Helsingistä, jokaisessa kolme tuntia.”

Eri aliaksiensa välillä Ruoho näkee hienovaraisia eroja. ”Se, että mä julkaisen omalla etu ja sukunimelläni ambient/drone -musiikkia tuli labelin pyynnöstä eli deFocusin. Mä lähetin sinne levyllisen sitä, että tämmöistäkin matskua olisi. Ne sanoi, että ei sun kannata julkaista tota Lackluster -nimellä, koska ihmiset ei välttämättä ymmärtäisi. Että kun ensin tuli rytmistä ja melodista matskua, ja nyt tulee kohinaa, niin se sekoittaa kuuntelijat. Mä olin sitten, että kai pitää julkaista muulla nimellä ja keksin lopulta laittaa oman nimeni.” hymähtää Ruoho. Ruohon mukaan näissä kappaleissa on täysin erilainen lähestymistapa siinä mielessä, että hän tietoisesti pyrkii tuottamaan melodisen musiikin sijaan pikemminkin ääntä. ”Siitä tuli henkireikä. Kun taas Lacklusterin soundissa on tietty odotus, mitä se voisi olla ja tietty fiilis. Sen pitäisi olla tietyllä lailla koostettua. On helpompi ruveta tutkimaan sellaista aluetta, mikä ei ole missään kaavassa.” Tällä Ruoho tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että esiintyessään Lacklusterina keikoilla on biittejä, melodioita ja padeja. ”Jos mä menen Esa Ruohona soittamaan, niin se voi olla enemmän vaan pelkkää ääntä. Löytää jotain äänestä ja tutkia ääntä vähän kauemmin. Siinä ei tarvitse olla mitään tunnistettavaa, jotain vaikka mitä on ollut levyllä. Lacklusterissa taas jotkut ihmiset tietää jotkut biisit. Vois sanoa, että on jopa tiettyjä toivekappaleita keikoilla.”

Ruohon inspiraationlähteinä tuottamiseen toimivat muun muassa vapaaenergia, keksijät sekä erikoisemmat tavat tuottaa ääntä. ”Jos tietyt rytmit lähtevät vaikka kylmäfuusio-kojeen nakutuksesta, se on hiukan erilainen lähtökohta kuin että vain nakuttelisi pöytää ilman mitään syvempää ideaa tai rakentaisi modulaarihelvetinkonetta. Mielummin tuo äänisuuntia, jotka ovat odottamattomia, vaikka sähkömagneettisia ääniä sähköautoista.” Kotimaisista tunnetuista artisteista Esa kuvailee olevansa pihalla: ”En ole mitenkään erityisen perehtynyt kotimaisen kone- ja kokeellisen musiikin historiaan. Kuulin vasta vähän aikaan sitten toisesta Esasta. Kun se on järjestänyt myös Sähköpato-klubia, niin olin siihen sen takia yhteydessä. Kun mainitsin, että olin ollut Kotilaiseen yhteydessä, moni sitten kysyi multa, että kyllähän sä tietenkin tiedät kuka se on? Sehän on…Esa Kotilainen!” nauraa Ruoho. Kun Kotilaisella oli aikoinaan suuri hankaluuksia saada klassikkolevynsä Ajatuslapsi (1977) levyprässistä ulos, Ruoholla on ollut myös tuotantonsa kanssa samantapaisia ongelmia. ”On käynyt kiinnostavia kömmähdyksiä labelien kanssa. Yksi träkki, mikä piti tulla deFocukselta ulos, niin ne leikkas testpressin siitä viisi kertaa. Poulton diggasi siitä biisistä. Että tosi hyvä biisi, mutta aina kun tulee basari, niin neula jostain syystä hypähtää. Mä lähetin viestin, jossa kysyin, että kai te heitätte ne alle 20hz:n alla olevat taajuudet pois siitä, voisko se olla syy. Se oli vaan, että kyllä noi tuolla osaa hommansa. Se biisi tuli sitten monta monta vuotta myöhemmin ihan toisella labelilla, jotka ymmärsi heti, mistä oli kysymys.” Ruoho saattoi tuohon aikaan lähettää materiaalia, jotka olivat todella hiljaa nauhoitettuja wav-tiedostoja, missä oli paljon (joissakin tilanteissa jopa tuhoisen) matalia taajuuksia.” Kaikkea sellaista, mikä ei kuulu siihen,
vähän sellaista tasoa, että yksi biisi tuli täysillä ja seuraavassa piti laittaa volkat kaakkoon, että kuuli edes mitään. Kiva niitä sitten kuunnella? Se voi olla myös yksi syy, että kun lähetti labeleille demoja, niin ei kuulunut mitään vastausta.” nauraa Ruoho. Ruoho mainitsee onnistuneensa poltamaan monet sillat muun muassa. Planet Mu:n, Delikatessen Recordsin, City Centre Officesin kaltaisten kulttilabeleiden kanssa. ”No, nyt sitten kaikki materiaali tulee bandcampin läpi ja ehkä striimauksen. Ehkä tämä tästä vielä muuttuu parempaan suuntaan, mutta ans kattoo.”

Kirjoittanut Joonas Pulkkinen.